Pedagogisella johtamistoiminnalla tukea opettajan työhön

Opetus korkeakoulussa on ottanut aina vain isompia harppauksia ja nopeammin kohti oppijalähtöisyyttä, saavutettavuutta, palvelevuutta ja oppijan ja työelämän tarvelähtöisyyttä. Suunta on selvä ja se näkyy korkeakoulupedagogiikan kansallisena kehittämisenä pedagogisissa verkostoissa ja lopulta kehittämispuheiden toteutumisena korkeakoulun opettajan työssä.

Opettajan työ on aina nähty hyvin itsenäisenä asiantuntijatyönä ja tietty autonomisuus on edelleen työnkuvaan kuuluva ainakin siinä, millaisilla pedagogisilla ratkaisuilla opetusta toteutetaan. Nopeasti kehittyvä pedagoginen työ korkeakouluissa ansaitsee hyvää pedagogista johtamistoimintaa. Tämä on tunnistettu KOKKO-hankkeen pedagogisen johtamistoiminnan osassa. Siinä 19 korkeakoulua kehittää omia pedagogisen johtamisen toimiaan kehittämisnäkökulmalla yhteisissä kehittämisverkostoissa. Korkeakoulutuksen opetusta koskevissa muutoksissa mennään hyvin lähelle opettajan oman työn hallinnan kokemusta ja työn identiteettikokemusta. Kysymys kuuluu, koetaanko pedagoginen johtaminen omaa opetustyötä tukevana.

Pedagogisen johtamistoiminnan kiinnittyminen asiantuntijan tehtävään korkeakoulussa
(Pedagogisen johtamistoiminnan työpaja, Forma E-L 26.4.2022).

KOKKO-hankkeen pedagogisen johtamistoiminnan työpajassa huhtikuussa identiteettipohdintaa käytiin suhteessa tunnistettuihin riippuvuuksiin. Totesimme, että identiteettikokemus ei synny tyhjiössä vaan se rakentuu paitsi aikaisemmista kokemuksista myös siitä korkeakouluympäristöstä, jossa nyt työskennellään. Korkeakoulu toteuttaa omaa johtamisen malliaan, toisinaan se voi olla hyvin rakenteinen, toisinaan dynaaminen ja laajasti johtamisosaamista ja -resurssia hyödyntävä toimintamalli. Malli tarjoaa paitsi rajat myös mahdollisuuden rakentaa toimintaa korkeakoulun sisällä hyväksyttävällä tavalla.

Opetushenkilöstön akateemisuus tai tieteenalalähtöisyys on yksi keskeinenkin osa identiteettikokemusta. Siihen vaikuttaa myös se, miten organisaatiossa kyetään tukemaan ja johtamaan henkilöstön laajaa ja monipiolista osaamista yhteisen päämäärän saavuttamiseksi. Pedagogisessa kentässä lopulta oppijan kokemus on merkityksellinen kertomaan meille, miten onnistuimme, millaisina korkeakoulutoimijoina oppija meidät tunnistaa.

Digitaalisuus on edelleen yksi iso kehityssuunta, joka on jo tässä, mutta joka tuo uusia osaamisvaatimuksia jatkuvasti opettajan pedagogiseen työhön. Korkeakoulun tasolla määritetään muun muassa tuetut oppimisympäristöt ja niitä tukevat pedagogiset koulutukset – tällaiset pedagogiset kehittämistoimet ovat siten myös osa pedagogisen johtamisen toteuttamista omassa korkeakoulussa. Tänä päivänä korkeakoulupedagoginen kehittäminen kytkeytyy kansalliseen korkeakoulutuksen kehittämiseen jatkuvan oppimisen hengessä. Korkeakoulujen yhteinen Digivisio 2030 -hanke antaa tähän kehittämiseen lisäarvoa jo nyt ja vielä pitkään.

Lue lisää korkeakoulupedagogiikasta

KOKKO-hanke 2021 – 2023

Korkeakoulupeda               

Digivisio 2030

Eeva-Leena Forma

Kirjoittaja on Satakunnan ammattikorkeakoulun opetuksen kehittämispäällikkö.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *