Kansainvälisten tutkinto-opiskelijoiden määrä Satakunnan ammattikorkeakoulussa on kasvanut viime vuosina ja kasvaa edelleen. Opiskelijoiden kotouttamisen tukemiseen on siksi panostettava entistä enemmän jo opiskeluaikana, sillä opiskelijoiden kiinnittyminen Satakuntaan tukee alueellista kasvua ja vie SAMKissa tuotetun osaamisen suoraan alueen elinkeinoelämän käyttöön. Miten saadaan kotoutuminen vielä paremmin osaksi SAMKissa opiskelua? Miten kieli ja osallisuus liittyvät kotoutumiseen? Näitä mietin tässä blogitekstissäni.
Kieli on avain osallisuuteen
Kieltä oppiessa ja sitä käyttäessä osallisuuden kokemus yhteisöön vahvistuu. Osallisuuden kokemus taas auttaa kotoutumisessa ja edelleen vahvistaa kielenoppijan oma-aloitteisuutta. Näin motivaatio kielen oppimiseen kasvaa ja parhaimmillaan saavutetaan kotoutumisen flow.
SAMKissa suomen kieltä voi opiskella jo 18 opintopistettä (Nursing-opiskelijat jopa 21 op!), mutta on muistettava, että opintojaksot tarjoavat vasta perustyökalut, joita pitäisi sitten lähteä ”oikeasti” käyttämään. Kielen opiskelua ei voi pelkästään ”ulkoistaa” Finnish-opintojaksoille, vaan kielen oppimisen mahdollisuuksia pitäisi tarjota myös muiden opintojaksojen sisällä, jotta meidän ”ihan oikeasti” vaikea kieli tulisi osaksi kv-opiskelijan maailmaa.
Mikä kielitaitotaso sitten on tarpeeksi, jotta työllistyy? Tiedän paljon maahan muuttaneita, jotka ovat suorittaneet suomen kielen opinnot kiitettävästi, mutta hakevat edelleen työtä ja kokevat ulkopuolisuutta, ja toisaalta tunnen myös niitä, jotka heikommallakin kielitaidolla ovat päässeet työhön, sisään työyhteisöön ja kotoutuneet suomalaiseen yhteiskuntaan erittäin hienosti ja tuntevat olevansa osa yhteiskuntaa. Veikkaan, että ”pihvi” on juuri tuossa osallisuuden kokemuksen saavuttamisessa ja siinä kantaväestöllä on myös suuri rooli.
Miten ruokkia osallisuutta?
Mitä me SAMKissa voimme tehdä, jotta voisimme tarjoilla englanninkielisissä koulutusohjelmissa 0-tasolta suomen opiskelun aloittaville, ulkomailta Suomeen (ja Satakuntaan!) muuttaville opiskelijoille tuon osallisuuden flow’n jo opintojen aikana – tai ainakin alkusysäyksen sille? Voin kertoa tähän heti vastauksen: Varmistamalla, että opintojen aikana opiskelija pääsee mukaan suomenkielisiin vuorovaikutustilanteisiin.
SAMKin strategiaan on kirjattu yhdeksi tavoitteeksi kansainvälisyyden lisääminen. Jos tällä tarkoitetaan myös sitä, että halutaan saada kansainvälistä työvoimaa Satakuntaan, meidän on lisättävä kotoutumista edistäviä toimia koulutukseen. Uskon, että myös työharjoittelupaikassa, jossa ollaan valmiita murtamaan ennakkoluulot, halutaan pyrkiä kehittämään perehdytystä ja ohjausta. Vuorovaikutustilanteissa se tarkoittaa suomenkielisen henkilön kielitietoisuuden ja selkosuomen taitojen lisäämistä sekä ennen kaikkea tahtotilaa monikulttuurisen työyhteisön kehittämiseksi. Näitä kaikkia taitoja voimme SAMKissa kouluttaa.
Nykyään puhutaan paljon myös monikielisistä työympäristöistä: pienemmälläkin suomen kielen osaamisella pärjää, koska tukena voi käyttää myös muita kieliä! Tähän suuntaan työyhteisöt ovat vahvasti menossa, kantaväestö kun osaa englantia ja sen käyttämiskynnys on madaltunut. Työharjoittelua suomenkielisessä työpaikassa tekevä kv-opiskelija kertoi tarvitsevansa paitsi ammatillista suomenkielistä sanastoa myös asiakaspalvelutyössä tai työkavereiden kanssa puhuessaan erityisesti arjen tilanteisiin liittyvää kielitaitoa. Arkeen liittyvän keskustelun taitoja opitaan vuorovaikutustilanteissa ja arjen kielitaito on se vuorovaikutustaito, jota kotouttaja ensisijaisesti tarvitsee!
Huomio vuorovaikutuskumppaneihin, viestinnän kehollisuuteen ja oma-aloitteisuuden tukemiseen
Keväällä ilmestyneessä tutkimuksessa Aikuiset maahanmuuttajat arjen vuorovaikutustilanteissa — Suomen kielen oppimisen mahdollisuudet ja mahdottomuudet on analysoitu erilaisia kommunikointiin liittyviä arjen tilanteita yksilötasolla. Niina Liljan, Laura Eilolan Anna-Kaisa Jokipohjan ja Terhi Tapanisen toimittaman teoksen johtopäätöksissä todetaan kolme tärkeätä pointtia, jotka tukevat kielen oppimista.
Ensimmäisenä tärkeässä roolissa ovat vuorovaikutuskumppanit. Vuorovaikutuskumppanin ei tarvitse olla ammattilainen, erityistä on herkkyys kielenoppijan tarpeille ja tuen antamiselle tilanteissa, joissa oppija sitä tarvitsee. Myös opettaja voi ohjata kielen opiskelijaa valmistautumisessa tilanteisiin laajemmin: havainnoimaan ja oppimaan kieltä sekä vuorovaikutuskumppania kielitietoisuuteen ja selkokieleen. Tarvitaan siis henkilökunnan koulutusta.
Toisena tärkeänä huomiona nousi kehollisuus: Vuorovaikutus kun on suurimmalta osin eleitä, ilmeitä, liikkumista, katseita, ympäröivää materiaalia ja tilankäyttöä. Tämä puoli on oikeastaan jäänyt huomiotta kielen opiskelussa. Kieli on kuitenkin aina sidoksissa kehollisuuteen ja kontekstiin, jossa sitä käytetään. Ehkäpä tarvitsemme tulevaisuudessa vuorovaikutustietoista pedagogiikkaa, jossa ohjataan havainnoimaan vuorovaikutustilanteiden kehollisuutta.
Kolmas ja oikeastaan kaiken perusta on oma-aloitteisuus. Oppijan omalla toimijuudella ja motivaatiolla on ratkaiseva merkitys – mutta pitää olla myös taidot oppia. Kotoutumiskoulutuksessa korostuu oma-aloitteisuus ominaisuutena, jota toivotaan yhä enemmän, siksi amk-tason koulutuksessa on entistä enemmän painotettava myös, miten kieltä opitaan, ja mietittävä, miten kieliä opitaan ympäristöissä, joissa ensimmäisenä funktiona ei ole kielen oppiminen arjen tilanteissa.
Kotoutuminen on kaksisuuntaista
Kontaktit suomenkieliseen kantaväestöön voivat olla – ja usein ovatkin kielen oppijalla / maahan muuttaneella vähäisiä. Kielen oppijalla ei ole pääsyä vuorovaikutustilanteisiin, jos kantasuomalaiset eivät ole valmiita käyttämään suomea ja mahdollistamaan sen käyttöä oppijassa. Liian helposti kantasuomalainen kääntää kielen englanniksi. Itse kannatan monikielisyyttä: ei oteta vuorovaikutustilanteissa asennetta joko – tai vaan lähdetään ajatuksesta sekä – että.
Kielen oppimisen vastuussa puhutaan myös kaksisuuntaisesta kotoutumisesta: kantasuomalaiset huomaavat, miten tärkeää on tarjota suomen kieltä opettelevalle mahdollisuuksia käyttää kieltä. Molempien on luotava mahdollisuus vuorovaikutustilanteelle ja tavoiteltava toisensa ymmärtämistä.
Tämä edellyttää herkistymistä kielelle ja esimerkiksi opettajalle kielten merkityksen tunnistamista esimerkiksi opetustilanteissa. Kaikessa kielen oppimiseen liittyvässä toiminnassa olisi hyvä tehdä näkyväksi se, mitä kielen oppiminen on – puhutaan kielitietoisuudesta ja kielenoppimistietoisuudesta.
SAMKissa voimme lähteä vahvistamaan kielitietoisuutta ja luomaan enemmän mahdollisuuksia suomenkielisten ja englanninkielisten koulutusohjelmien yhteistyölle ja vuorovaikutustilanteille. Kieli on avain, joka luo todellisuutta maahan muuttaneelle opiskelijalle, ja vuorovaikutustilanteet ovat niitä, joiden avulla kielestä tulee totta. Syksyn aikana kutsunkin juuri sinut mukaan edistämään kotikansainvälisyyttä ja monikulttuurisuutta!
Lähde: Lilja, N. Eilola, L. Jokipohja, A-K. ja Tapaninen, T. (toim.) (2022). Aikuiset maahanmuuttajat arjen vuorovaikutustilanteissa — Suomen kielen oppimisen mahdollisuudet ja mahdottomuudet. Vastapaino:Tampere.
Marja Tomberg
Kirjoittaja on Satakunnan ammattikorkeakoulun viestinnän lehtori, suomi toisena kielenä opetuksen ja monikulttuurisuuden asiantuntija sekä Pre SIMHE Satakunta -hankkeen projektipäällikkö.